Parhaat joululahjat

Sopivan lahjan löytymiseen kuluu paljon aikaa, varsinkin kun kyseessä on tärkeän henkilön lahja. Oikean lahjan valitseminen ei useinkaan ole yksinkertaista, joten me Elämyslahjoilla haluamme auttaa sinua sopivan joululahjan valinnassa. Olemme koonneet tähän suosituimmat joululahjaideat, joiden joukosta voit löytää juuri sinun läheisellesi sopivan elämyksen.

Mitä joululahjaksi läheiselle?

Onko ystäväsi näppärä käsistään ja kaipaa puuhasteltavaa vielä arkiaskareidensa päälle? Puuhakkaalle läheiselle suosittelemme esimerkiksi lasinpuhallus- tai ruoanlaittokurssia, joissa tekemisen ilon lisäksi päästään nauttimaan muiden kurssilaisten seurasta. Lahjakurssi toimii erityisesti, jos tiedät läheisesi haaveilleen uuden harrastuksen aloittamisesta.

Perheen vauhdikkaimmille jäsenille tarjoamme elämyksiä laidasta laitaan niin ilmassa, maalla kuin vedessäkin. Suosituimpiin kuuluvat klassikon maineeseen noussut tandemlaskuvarjohyppy, ylelliset superautoajelut, vauhdikas rallikyyditys sekä uudempana tuttavuutena flyboarding.

Jos etsit puolestaan rauhallisia rentoutuselämyksiä, jotka sopivat myös yhteiseen ajanviettoon, suosittelemme esimerkiksi rentoutuskelluntaa, erilaisia hierontoja sekä romanttista kylpyläpakettia.

Katso kaikki yli 200 parasta joululahjaideaamme alta löytyvältä listalta.

Katso myös:


Joululahja miehelle
Joululahja naiselle

Joululahja kahdelle

Selaa kategorioita
Näytetään: 357
Elämyksiä nähty 180 / 357
Tulokset 121 - 180

Elämysten joulu 2024 – parhaat joululahjat

Joulu 2024 lähestyy! Unohda tänä vuonna ne perinteiset joululahjat, joita käärit paketteihin vuodesta toiseen. Istu alas, lämmitä lasillinen glögiä, unohda stressi ja selaa tästä kategoriasta parhaimpia joululahjavinkkejä! Parhaat joululahjat kaikenikäisille löytyvät Elämyslahjoilta. Olemme alkuperäinen elämyslahjojen tarjoaja Suomessa! Paras joululahja on elämys – uusia kokemuksia ja mieleenpainuvia muistoja.

Täydellinen joululahja läheiselle

Haluatko löytää parhaimmat lahjat täksi jouluksi? Elämyslahjat tarjoaa erinomaisia lahjaideoita kaikille läheisillesi. Koska oikea lahja voi olla täydellinen tilaisuus luoda kestäviä muistoja, olemme koonneet yhteen parhaat joululahjaideat, joiden avulla on helpompi löytää täydellinen joululahja jokaiselle miehelle, naiselle, lapselle ja pariskunnalle. Voit myös etsiä lisää elämyksiä hakutoiminnolla saajan tai sijainnin mukaan.

Yhteistä tekemistä joululahjaksi

Mitä jos antaisit joululahjaksi elämyksen, jonka voisitte kokea yhdessä lahjan saajan kanssa? Antaisit samalla lahjaksi arvokasta aikaasi ja pääsisitte yhdessä nauttimaan kivasta tekemisestä! Esimerkiksi kokkikoulu, karting-ajo, Shitty Dinner tai pakohuonepeli voisivat olla mukavaa yhteistä tekemistä. Toivottavasti löydät valikoimastamme sopivan elämyksen pukinkonttiin!