Tunnustan.
Olen ollut liian laiska ja pelokas kokeilemaan elämyksiä.
Olen tehnyt Elämyslahjojen parissa töitä vuodesta 2011 asti. Samalla olen koonnut bucket listiä elämyksistä, joita haluaisin kokeilla.
Tämä on kokoamani lista, jonka tein jo neljä vuotta sitten (suluissa tieto siitä, olenko käynyt toteuttamassa elämyksen):
1. Suolahuone – Helsinki [EI TEHTY]
2. Rentoutuskellunta – Helsinki [EI TEHTY]
3. SUP-melonta – Turku [EI TEHTY]
4. Ammunta – Helsinki [EI TEHTY]
5. Crosskart – Hyvinkää [EI TEHTY]
6. Koskikellunta – Jyväskylä [EI TEHTY]
7. Purjehdus – Kroatia [EI TEHTY]
8. Flowboarding – Helsinki [EI TEHTY]
Kuten yltä näkyy, en ole käynyt kokemassa mitään näistä elämyksistä.
(…reiluuden vuoksi sanottakoon, että alkuperäisessä listassa oli kymmenkunta elämystä, joten ehkä pari bucket list -elämystä olen toteuttanut).
Listasin myös henkilöt, joiden kanssa halusin kyseiset elämykset kokea:
Marcos — ei asu enää Suomessa
Eero — ei asu enää Turussa
Jussi — ei olla enää pitkään aikaan oltu yhteydessä
Viet — ei asu enää Turussa
Lauri — ei asu enää Turussa
Mekhail — yhä paikalla!
Saleem — ei olla enää pitkään aikaan oltu yhteydessä
Tommi — yhä paikalla!
Ville — yhä paikalla!
Nämä listat osoittavat kaksi asiaa:
1. Elämä menee ohi, kun teet töitä.
2. Yhteydet ihmisiin katkeavat, ihmiset muuttavat ja jopa kuolevat, ja menetät tilaisuuksia, joita et saa enää koskaan takaisin.
Minusta on ollut aina kiehtovaa lukea kuolevien ihmisten haastatteluista tehtyjä juttuja. Niissä on aina sama teema: ”älä jätä tekemättä hulluilta tuntuvia asioita”, ja ”minua ei kaduta tehdyt virheet, vaan tekemättä jääneet asiat”. Tälle on latinankielinen sanontakin, ”memento mori”, eli muista kuolevasi.
Kolmas asia, jonka voi siis oppia on, että on helppo sanoa, mutta vaikea muuttaa omia tottumuksia.
Kun on introvertti ja jonkinasteinen työnarkomaani, kotiin käpertyminen tai hommien painaminen toimistolla on helppo vaihtoehto.
Ulos lähteminen ja elämysten kohtaaminen vaatii rohkeutta – itsensä ylittämistä. Pitää varata elämykset, sovittaa aikataulut kavereiden kanssa, matkustaa toiselle paikkakunnalle… Pieniä tekosyitä, joiden takia on helppo lykätä aikataulua aina kauemmas.
Omalta kohdaltani tämä kirjoitus on kuin terapeuttinen tunnustus. Näiden asioiden kertaaminen aiheuttaa itsessäni aitoa pettymystä. Vaikka olen töissä saavuttanut hienoja asioita, olenko saavuttanut niitä elämässäni? Pitäisikö elämää mitata kokemusten määrällä? Huomaanko liian myöhään jääneeni elämättä?
Eniten kaduttaa yhteisten elämysten tekemättä jättäminen kavereiden kanssa.
Kuten näette, monet listalla olevat henkilöt eivät enää asu Suomessa. Toiset ovat menneet naimisiin tai muuten siirtyneet elämässä vaiheisiin, joissa yhteydenpito on katkennut.
Minulle toivoa antaa se, että elämässäni alkaa pian uusi vaihe. Olen menossa naimisiin ja saamassa uuden perheenjäsenen. Olen luvannut itselleni, että perhe tulee ennen töitä. Haluan kokea elämyksiä yhdessä perheeni kanssa niin Suomessa kuin ulkomailla.
Aika näyttää miten käy. Ehkäpä parin vuoden päästä kirjoitan uuden artikkelin, jossa on erilainen sävy: elin, koin ja voitin 🙂
Siihen saakka aion muistaa nuo kohdat 1 ja 2. Sinun elämäsi, elä se.
-Joni, Elämyslahjojen digimarkkinointipäällikkö
